
Sielunhoitoterapeutiksi
Lukion jälkeen opiskelin sairaanhoitajaksi
ja työskentelin Lastenklinikan teho-osatolla. Erikoistuin kätilöksi
ja sain virkani Helsingin Naistenklinikan synnytysosastolta. Lasteni
syntymän (-94, -96, -98 ja -02) jälkeen olen tehnyt vain
keikkoja sairaalaan. Asuimme perheen kanssa Utön saarella kolme
vuotta
(vv. 2006-2009) ja siellä myin ateljeessani ikoneitani ja
valokuviani. Keväällä 2007 pitkän harkinnan jälkeen sanoin itseni
irti kätilön virasta ja perustin oman yrityksen (tmi Vitrina).
Keväällä 2010 valmistuin
sielunhoitoterapeutiksi Lohjan Vivamosta kaksivuotisesta
koulutuksesta, joka perustuu Seppo Jokisen kehittämään Rikotusta
eheä -sielunhoitoterapiamalliin. Yritykseni toiminta jatkuu näin
terapiatyönä. Otan asiakkaita vastaan Nummelassa ja Helsingissä.
Asiakkaan niin halutessa voidaan käyttää myös taideterapeuttisia
menetelmiä. Opiskelen ekspressiivistä taideterapiaa Inartes
Instituutissa Helsingissä. Nelivuotinen koulutus päättyy vuoden 2013
keväällä.
Vuoden 2010 aikana opiskelin myös
retriitinohjaajaksi
Karjalohjan Heponiemessä. Opiskelen myös
psykologiaa
Takaisin
|